sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kesätunnelmaa

Mukavainen viikonloppu takana. Minulla kun ei ole lomaa tänä kesänä lainkaan, niin ilo on otettava irti pienistä reissuista. Mieheni on jäänyt lomalle ja sen vuoksi iloisenkin yhteisistä viikonloppu vapaasta, se kun on vuorotyöläiselle harvinaista herkkua, että vapaat sattuu viikonlopulle. Teimmekin molempina päivinä pikku ajelureissut lähiseuduille.

Lauantaina pääsin oikeaan sisustajan taivaaseen Kiiminkiin, aivan ihana liike täynnä lumoavia tavaroita. Sieltähän sitten tarttui mukaan ihanuuksia. Löysin suloista raitakangasta josta ajattelin tehdä makkariin uudet verhot, nyt olisi sinnekin vuorossa valerullikset. Näen jo sieluni silmin kuinka ihanat niistä tulee. :) Samaisesta liikkeestä löysin myös pienen kranssin jollaisen toki voisi ihan tiimaristakin hakea ja somistaa nauhalla, mutta päätin haluta sellaisen heti!! :D Olen aina ihaillut ja haaveillut nurkkahellasta jossa on vanhanaikainen "huuva" jonka päälle voi laittaa kranssin koristeeksi. No, minullahan ei sellaista huuvaa vielä ole joten kranssin sijoitin maustehyllyä vasten, ihan kivalta se siinäkin näyttää kun sopivan pieni kranssi löytyi. :)

Tänään teimme rengasmatkan myöskin, mutta tältä reitiltä ei löytynyt sisustusputiikkeja, vaikka muuten olikin ihana matka perheen kera. Lapsukainenkin tykkäsi kovasti kun haimme välillä kaupasta syötävää ja söimme ulkona eväitä. Ei se paljon tarvitse kun saa jotain arjesta poikkeavaa aikaiseksi. Ajattelinkin, että pitää nyt keksiä jokaiselle viikonlopulle jokin piristys niin päästään loma tunnelmaan koko perhe.


torstai 14. heinäkuuta 2011

Pitkästä aikaa

Olenkin ollut pitkällä tauolla, nimittäin en ole saanut tekstejä julkaistua.. no, syykin löytyi. Piti ottaa uusi toiminto käyttöön ja johan alkoi pelittämään.

Pikaisesti laitan nyt alkuun pari juttua jota olen hankkinut, olen nimittäin saanut tähän "ristikoriste" innostukseeni lisää yksityiskohtia. Tuon jääkaapin koristeen bongasin muutama päivä sitten eräästä sisustuslehdestä ja isälleni siitä hihkaisin ja eipä aikaakaan kun sain myös itselleni sellaisen.

Lapsukaiselle ostettiin triptrapin tilalle uusi juniori tuoli Ikeasta, ei ole enää niin vauvamainen. :)

testi

jokos nyt toimii

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kiirettä pitää.. :)

Niin se pääsiäinen ja vappu mennä viuhahti ohitse niin vauhdilla, ettei mitään tolkkua. Lumetkin ovat saaneet kyytiä eikä enää ole kuin siellä täällä jokunen lumiläjä. Haravointiakin olen päässyt jo harrastamaan sen verran, että olen ruopsuttanut etupihan kesäkuntoon. Takapihalla onkin sitten vielä isompi homma edessä kun pitäisi kalusteet ja terassi pesaista. On se niin ihana kun kesä on niin lähellä jo. Oikeastaan nyt pitäisi osata nauttia jokaisesta päivästä sillä tämä suomen kesä on niin lyhyt. :)

Itse olen ollut niin kiireinen, etten ole kerinnyt juurikaan päivityksiä tekemään. Kaikki energia on mennyt uuden työni opetteluun. Kotiin päästyäni olen tehnyt pakolliset kotityöt ja sen jälkeen onkin nukkumatti jo kutsunut luokseen. :) Kaikki sisustuksen saralla on jäänyt hamaan tulevaisuuteen. No, välistä näinkin. Eiköhän se tästä helpota kun vähän pääsee "sisälle" uuteen työhön ja saa arjen rullaamaan.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen odotusta


Ei millään uskoisi, että vihdoin se pääsiäinen koittaa.. enää viikko. Lapsukainen vaati rai-ruohon istutusta jo viikko sitten ja pitihän se tehdä. Nyt meillä komeilee tuuhea ruohikko ja ihania koristeita lapsukainen olikin askarrellut tarhassa. Nuo lapsen pikku kätösin tehdyt koristeet ovat kyllä maailman parhaita. :) Liikuttavan ihania! Kuinka tosissaan niitä on väkerretty ja väritetty kieli keskellä suuta. :) Haimme tänään itsekin pajunkissoja joista ajattelimme askarrella vielä lisää oksia. Tietysti pitää myös varautua herkkuihin.. ;)

Hektinen viikko takana ja huomenissa olisi tiedossa hieman leipomista. Ensi viikolla aloitan uudet haasteet työelämässä ja astun ihan uuteen maailmaan. Jännittävää ja ehkä hieman pelottavaakin, mutta päätin että nyt on aika jollekin uudelle. Jos ei uskalla kokeilla niin sitten sitä harmittelee lopun elämäänsä. Kävinkin tänään tutustumassa uuteen paikkaan ja sainkin lämpimän vastaanoton. Nyt on hieman "helpompi" mennä maanantai aamuna aloitteleen. :)

Mukavaa ja rauhaisaa viikonloppua! <3

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Tietokonenurkkaukseni



olenkin tuolla aiemmissa postauksissa kirjoittanut tästä ihanasta kirpparilöydöstäni, klaffilipastosta. Laitan vihdoin kuvan kun kokonaisuus on valmis! Tosin onhan se ollut valmis jo kauan, mutta nyt sain aikaiseksi kuvatakin. :)

Tämähän oli oikein kirkkaan punainen ja etukansi oli irrallaan kun bongasin tämän paikallisella kirpparilla. Olin jo jonkin aikaa sellaista haaveillut itselleni, mutten ollut varsinaisesti haeskellut sellaista. Sitten kun se oli edessäni niin tiesin heti, että tämän kyllä haluan ostaa itselleni. En voinut heti sitä ostaa kun piti päästä kotiin mittomaan paikkaa mihin olin sitä suunnitellut, varasin heti tuotteen itselleni ja onneksi mitat olivat juuri sopivat tähän paikkaan. Näin jo sieluni silmin miten kaunis siitä tuleekaan valmiina ja onnekseni isäni on taitava käsistään ja tekee puusta ihan mitä vaan haluaa! Niinpä jätin lipaston isäni taitaviin käsiin ja kaunishan tästä tulikin. Värikin on mielestäni juuri sopivan vaalea, ettei liikaa hypähdä silmillle. Tämä on kyllä kätevä kun koneen saa piiloon kannen alle kun sitä ei tarvitse. Se kun ei sovi "sisustukseen" sitten alkuunkaan.. ;))

Taidan lähteä vielä aamukahvia nautiskelemaan ihan rauhassa kun lapsukainenkin on tarhassa, tulee kohta kotiin.. sitten onkin koko ilta kahdestaan kun iskä lähtee töihin.